Ikä on vain numero mainosbanneri
Ikä on vain numero mainosbanneri

VAIKUTIMME IKÄRAJAVALVONNAN ASENTEISIIN KASSAN MOLEMMIN PUOLIN

RED suunnitteli Pty ry:lle ja sen jäsenyrityksille monivuotisen kampanjan, jonka tavoitteena on tehostaa iän tarkistamista kaikilta alle 30-vuotiailta alkoholin ja tupakan ostajilta.

 

Tavoitteena entistä parempi ikärajavalvonta

Päivittäistavarakauppa ry (Pty) ja sen jäsenyritykset halusivat kertoa uudella valtakunnallisella kampanjalla olevansa vastuullisia toimijoita ja voivansa varmistaa, että alaikäiset eivät pysty ostamaan alkoholijuomia tai tupakkatuotteita.

Mukana kampanjassa ovat kaikki merkittävät ruuan vähittäiskaupan toimijat – eli mm K-ryhmä, S-ryhmä, Lidl, R-kioskit jne.
Kohderyhminä ovat kuluttaja-asiakkaat (erityisesti alaikäiset nuoret sekä nuoret aikuiset), pt-kauppojen ja kioskien henkilökunta sekä päättäjät ja yhteiskunnalliset vaikuttajat.

Ikä on vain numero – siksi sitä pitääkin kysyä

REDin luoma konsepti kiteytyy lauseeseen ”Ikä on vain numero”. Vaikka ikä tosiaan onkin vain numero, myyjän tehtävänä on tarkistaa se alkoholi- ja tupakkatuotteiden oston yhteydessä, jos henkilö vaikuttaa alle 30-vuotiaalta. Uusi konsepti motivoi rennon puhuttelevalla ja erottuvan hauskalla tavalla kaupan työntekijöitä sekä tiskin toisella puolella asioivia asiakkaita.

Monivuotista ja monimediallista kampanjointia

Kampanja toteutetaan monivuotisena ja valtakunnallisena. Se näkyy laajasti niin kaupoissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Erottuvan myymälä- ja somemainonnan lisäksi RED loi verkkoon ja someen Ikärajatesti-toteutuksen, jossa kuka tahansa voi käydä testaamassa, osaako arvata erinäköisten suomalaisten iän oikein. Hauska testi sai jo kampanjan alkuvaiheessa huikean suosion: 30 000 kävijää ensimmäisen kampanjakuukauden aikana.

 

ikätesti.fi    ikäonvainnumero.fi     Kampanja Facebookissa    Kampanja Instagramissa

 

Katso lisää RED-TÖITÄ >

Sanoista tekoihin.

Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen. Ja mietitään, millaisilla sanoilla ja etenkin teoilla lähdetään liikkeelle.

Ota yhteyttä